floristimestari Kirsi Saarenpää. Liisankatu 8, 28100 PORI. p. 050 348 7806. kirsi(a)floristimestari.fi. Avoinna ma-to 10-17, pe 10-18 ja la 10-15.

Positiivista pöhinää Porilaisittain

Positiivisuus… 😀

Vaikka olen hyvin kotiutunut Luvialle, virtaa minussa vahvasti porilainen veri. Meitä satakuntalaisia pidetään ehkä juroina, mutta kumoan tällä kirjoituksellani tuon kuvitelman.

Asuin 90-luvulla hetken aikaa hämeessä ja pidin kovasti uudesta elämänvaiheestani siellä. Työskentelin liukuhihnalla ja opettelin talon tavoille nuoren naisen innolla ja ehkä vähän ujonakin. Tutustuin pakosta naiseen, joka oli jo liian kauan tuijottanut keksipakettien vilisevää armeijaa pakkauskoneella. Kuullessaan, että olin Porista kotoisin, totesi nainen happamasti suojamyssynsä alta: ” Ai, sinä olet niitä Porin piruja.” Olin ymmälläni toteamuksesta, jota en ollut aiemmin kuullut käytettävän. Kuinka pirun sarvet ja minä kuulumme yhteen? Melko negatiivista, ajattelin.

Näin vuosikymmenien jälkeen, päätin lähestyä asiaa positiivisesti. En siis googlannut, miten ja miksi Porin pirut ovat syntyneet. Olen täysin vakuuttunut siitä, että meidän pirullisuutemme tunnustetaan nimenomaan kovan työn ja sitkeyden ansiosta. Piruuttanikaan en nimittäin anna periksi! Oletko samaa mieltä?  😈

Jaksan yrittää ja kannustan myös muita yrittämään. Enkä tässä tarkoita pelkästään nyt yrittäjyyttä.

Uutena yrittäjänä, en osannut odottaa, miten minuun suhtaudutaan täällä. Porissa on kuulemma vaikea yrittää, joku sanoi. Jaa… yrittämisessä nyt aina on omat vaikeutensa, ja se ei liity mitenkään porilaisuuteen. Porista löytyy runsaasti positiivista asennetta. Yrittäjät ovat iloisia ja positiivisia, asukkaat ovat kannustavia ja positiivisia. Tällä kokemallani asenteella pirun sarvet voidaan kätkeä Satakunnan museon arkistoon ja yltää vaikka suomen positiivisimmaksi kaupungiksi, jos vaan niin halutaan.

Julkisuudessa positiivisuutemme kulmakiviä ovat Jazz ja Suomi Areena. Mutta on täällä niin paljon muutakin, voidaan puhua kaupungistumisesta. Katukuvan uskottavuus on parantunut uusien yritysten myötä, rakennuksia syntyy tämän tästä ja on ne asuntomessutkin meille tulossa. Upea meri ja kaupunkipuisto ja vaikka mitä. Teollisuuskaupungista on kehkeytynyt vireä koko Suomen tuntema kaupunki. ”Ei o annettu periks ja o tehty oikeit päätöksii”.

Ensi kerralla, kun kävelet täällä Porin keskustassa, muista että yhdessä tämä kaikki rakentuu.

Tänäänkin olen nähnyt paljon iloisia kasvoja, kukat saavat aina hymyilemään.

-Kirsi-

Porilainen yrittäjä Luvialta, positiivisella asenteella , sarvilla tai ilman.  😉