Painavaa asiaa leikkokukista

Mukavaa ja aurinkoista tiistaita täältä Liisankadun vilinästä. Vilinältä tosiaan tuntuu tuo liikenne, kun lomakausi ajoittain hiljentää kaupunkia.

Tänään kirjoitan leikkokukkien maljakkokestävyydestä. Ja kaikille selvennykseksi, leikkokukka on siis kasvinosa tai kukka, mikä on leikattu irti kasvupaikastaan ja on asetettu yleensä maljakkoon. 😉

Voisin väittää, että päivittäin ja useita kertoja keskustellaan asiakkaiden kanssa leikkokukkien kestävyydestä. Kerron, niin kuin nytkin, että pääosin kukka kuin kukka kestää kauniina vähintään viikon maljakossa. Joitakin poikkeuksia toki löytyy, mutta ne mainitsen aina erikseen (useimmiten kyseessä on esim. sipulikukat).

AMMATTILAISEN sanaan voi luottaa. Kun kerron leikkokukan kestävyydestä, perustuu kertomani kokemukseeni vuosien varrelta. Ja jos kyseessä on kasvi, jota en vielä tunne, kerron myös sen asiakkaalle. Ainoa tapa päästä pintaa syvemmälle kasvimaailmassa, on tutustua siihen henkilökohtaisesti ja käytännön tasolla.

Mutta, toisinaan tulee niitä pettymyksiä. Mistä siis johtuu, jos leikkokukka ei olekaan kestävyydeltään odotustemme mukainen?

Jos kaikki hoitoon ja käsittelyyn liittyvät perusasiat ovat kunnossa, totean että kyseessä on muita heikompi yksilö, johon ei voi vaikuttaa millään tavalla.

Mitäs ne nämä perusasiat sitten ovat?

Laatu, tuoreus, lämpötila, vesi, puhtaus ja oikea käsittelytapa. Selkeä homma.

Puretaan hieman tätä listaa:

Kaiken A ja O on, että kasvit ovat laadukkaita ja tuoreita lähtiessään viljelijältä. Sen jälkeen avainasemassa ovat tukkukauppiaat, kukkakauppiaat ja lopulta kuluttajat. Kukkien käsittelyn  tulisi olla jokaisessa vaiheessa yhtä hyvä, siten maksimoidaan kukkien maljakkokestävyys.

Tärkeimmät seikat ovat puhdas maljakko ja vesi. Veden määrä ja lämpötila tulisi olla kasville sopiva. Se kuuluisa leikkuupinta eli imupinta tulisi olla tuore. Kun vesi laitetaan tai vaihdetaan kukille, uusi imupinta leikataan samalla. On kasvikohtaista kuinka usein se tulee tehdä. Kukkavirkistettä kannattaa antaa mm. ruusuille ja hortensioilla. Jos neilikat ja pionit ovat kovin nuppuisia, virkisteen käyttö on järkevää. Ruusut ja hortensiat asetetaan aina lämpöiseen ja runsaaseen veteen. Kukat säilyvät hyvin normaalissa huonelämpötilassa. Auringossa ne lakastuvat nopeasti.

Lajille sopivat hoito-ohjeet saa kukkakaupasta, niitä ei kuluttajan tarvitse muistaa ulkoa. Jos asetat maljakkoon eri lajeista sidotun kukkakimpun, hoito on aina ”herkimmän” kasvin tarpeiden mukainen.

Vuodenajalla on väliä. Kasveja viljellään ympäri maailmaa. Niitä kasvatetaan myös niiden luonnollisen kukinta-ajan ulkopuolella. Kun kasvia kasvatetaan keinotekoisesti ja pakotetaan kukkimaan, saattaa se vaikuttaa kukkien maljakkokestävyyteen heikentävästi. Tällöin kasvi ei ole fysiologisilta ominaisuuksiltaan vahvimmillaan. Hyvänä esimerkkinä voisin mainita hortensian. Se on parhaimmillaan juuri nyt. Heikoimmillaan se on kevättalvella ja loppusyksystä. Siksi tulisikin pohtia, onko niiden käyttö järkevää juuri noina aikoina. Jokainen tekee ostopäätöksensä tietenkin itse ja kauneus edellä tässä kuitenkin mennään.

Ruusujen terälehdet puhuttavat aina silloin tällöin. Ruusun uloimmat terälehdet ovat usein ryppyisiä ja kaksivärisiä.

Nuppuvaiheessa olevaa ruusua suojaavat vihreät lehdet ovat tiukasti kiinni ruusun uloimmassa kiehkurassa. Kukan kehittyessä nuo suojuslehdet irtaantuvat hitaasti jättäen jälkensä uloimpaan kerrokseen ja tiukka ”paketti” saattaa aiheuttaa sen rypistymisen. Eli kaksivärinen ja ryppyinen ulkoterälehti ei ole vaarallinen eikä se kerro kukan iästä mitään. Jos uloin terälehtikerros irrotetaan, kukka aukeaa nopeammin täyteen loistoonsa.

-Kirsi-