Haasteena minä itse

Tunteita laidasta laitaan, järjen ääniä, murphyn laki, sosiaalinen paine, armottomuus ja Suvi Teräsniska.

Kaikki ei aina suju kuin strömsöössä, vaikka niin haluaisi. Kanssaihmisten puheet ja turha murehtiminen saavat aikaan epävarmuuden tunnetta. Täydellisyyteen pyrkiminen on armoton tapa elää, sen Suvikin on saanut tuta itsessään. Kuinka ihmeessä tunnemyrskyn keskellä voi selvitä halki elämän? Onko mahdollista siirtää tunteet syrjään ja järkeillä asiat kuntoon ja jatkaa vain elämää?

Tiedättehän sanonnan maanantai- tai perjantaiversiosta? Olet ostanut juuri jonkin uuden laitteen, mikä hajoaa ennenaikaisesti. Sellaista sattuu, eikö vaan? Harmillinen tapahtuma, mutta ymmärrettävä. Uusikin tuote voi olla viallinen. Mutta jos vika onkin käsin tehdyssä tuotteessa, voiko sen ennenaikaiseen rikkoontumiseen tai ennenaikaisen käyttöiän lyhentymiseen suhtautua samanlaisella keveydellä?

Käsintekijänä tunnen tuotetta kohtaan henkilökohtaista vastuuta.- Minä tein, minä vastaan.

Viallisuuden tullessa ilmi alkaa armoton pohdinta siitä, mikä meni pieleen, mitä tein väärin. Usein kyseessä on inhimillinen vahinko tai virhe (mikä minun olisi pitänyt tietää), ja sen hyväksyminen on vaikeaa. Jos yksi tuote kymmenestä ilmenee vialliseksi, tekijänä muistan sen viallisen enkä niitä yhdeksää täydellistä. IHAN HULLUA! Kun järjellä ajattelee.

Olen oppinut hallitsemaan stressiä paremmin. Huomaan kuitenkin, että sosiaalinen paine saa minunkin painekattilani höyryämään. Pahimmillaan oma kattilani on piiputtanut ja tehnyt minusta toimintakyvyttömän. Ennen saatoin ratkoa ongelman ottamalla etäisyyttä muihin, mutta nykyisin valitsen sosiaaliset kontaktini entistä tarkemmin. Iloitsen niistä uusista ihmisistä, joihin olen tutustunut viime kuukausien aikana puhumattakaan vanhoista tutuista, jotka tuntevat minut jo läpikotaisin.

Laulaja Suvi Teräsniska avasi oman hauraan puolensa perjantain Vain Elämää jaksossa. Vaikka Suvi ja minä toimimme eri ammateissa, olen kokenut saman tunteen hänen kanssaan. Epävarmuus omasta osaamisesta kalvaa mieltä, vaikka eittämättä taitava olisikin. Hyväksytäänkö minut sellaisena kuin olen? Odotuksia ja oletuksia on niin monenlaisia, osaanko vastata niihin?

Ei me Suvin kanssa olla kaksin tämän asian kanssa. Näistä ei vaan ole tapana puhua. Luulenpa, että meillä kaikilla on näitä epävarmuuden tunteita ammatista riippumatta. Toiset meistä ovat enemmän tunteidensa armoilla, kun taas toiset osaavat suhtautua virheisiin ja epäonnistumisiin kevyemmin.

Toivonpa Suville, sinulle ja itselleni armollisuutta ja keveyttä arkeen. Ja mitäpä, jos annettaisiin vähän siimaa myös kanssaihmisille? Ja mehän ollaan HYVIÄ kaikki, tiedättehän sen itsekin! 😉

-Kirsi-